tiistai 27. elokuuta 2013

Seiluuta Tallinnasta Turkuun

Ensimmäinen lomaviikko meni purjehduksen ja juoksuharjoittelujen parissa.
Upea harrastus! :)

Lähdin maanantai-iltana Helsingistä Tallinnaan, ja Piritan vierasvenesatamaan. Tavaramäärä oli taas niin paljon, että laukut tuntuivat kuin kantaisin kiviä. Tavoitteena oli lähteä viikon purjehdukselle Tallinnasta Turkuun, joten vaatteitakin piti pakata riittävästi. Veneenä oli tällä kertaa Bavaria 34. Matkaseurana oli Ari ja Tiina.

Kuva: Ari Ovaska

Piritasta lähdettiin liikkeelle tiistaina iltapäivällä ja matkakohteeksi valittiin Tallinnanlahden kaunis kesäpaikka, Naissaari. Tuuli oli heikkoa, mutta pääsimme kuitenkin purjehtimaan. :) Vaikka tuntui siltä, että saari oli lähellä, matkaan meni noin 3 tuntia.
Naissaar oli minulle uusi vierailukohde, joten päätin yhdistää saarikierroksen ja juoksutreenit. Lenkkiin meni 1,5 tuntia, ja matkan pituus oli arviolta 13 km. Aloitin lenkin hiekkarannalta ja hiekkaisella rantapolulla. Yllättävän rankkaa treeniä! Pysähtelin lenkillä osaan saaren vierailukohteista, joten matkaankin kului enemmän aikaa. Neuvostoliiton aikaan Naissaaressa oli salainen merimiinavarasto. Huomasin, että osa merimiinoista oli levitetty saaren vierailukohteisiin. Kahvilan vierestä löytyi monta metriä korkea merimiinakasa.



Keskiviikkona purjehdittiin Suomen puolelle, Inkoon saaristoon ja Elisaareen. Matka taittui nopeasti (6,5h), tuuli ja vauhti oli parhaimmillaan 8 solmua. Tuuli pullisti purjeita ja aallot yrittivät viedä mukanaan. Ruorissa tuli kuuma, niin tehdystä työstä kuin jännityksestäkin. Seuraavana aamuna lähdin kiertämään ja lenkkeilemään saaren luontopolulle. Satoi vettä, mutta eipä se haitannut. Lehmät ja lampaat hieman ihmettelivät menoa matkan varrella. Elisaaren ulkoilualue on Helsingin omistama virkistysalue.



Lähdimme torstaina Raaseporiin, Tammisaareen (6h). Lähtö Elisaaresta siirtyi iltapäivälle, joten perillä oltiin vasta illalla. Tuuli oli heikkoa, joten matka ajettiin pääosin moottorilla. Raaseporissa käytiin herkuttelemassa pizzeriassa, joten seuraavana aamuna lähdin juoksulenkille. Lenkki toimi, hiki virtasi ja olo parani. Lähdin juoksemaan rantoja pitkin ja päädyin taas yhdelle luonnonsuojelualueelle, Ramsholmeniin.

Perjantaina purjehdittiin Hankoon (5h) ja perille saavuttiin illalla. Suurin osa matkasta ajettiin moottorilla heikon tuulen takia, mutta tällä kertaa myös purjehdettiin. Tuuli oli 0-5 m/s. Jo illalla päätimme, että lähdemme matkaan aamulla. Tavoitteena oli kuitenkin ehtiä sunnuntaiksi Turkuun. Siispä juoksulenkki jäi tällä kertaa väliin.

Tuuliennusteet paranivat ja lauantai-aamuna pääsimme taas purjehtimaan (7,5h). Matkalla päätimme valita satamakohteen tuulien mukaan. Niinpä päädyimme idylliseen Helsingholmiin. Ostimme satamasta tuoretta savusiikaa ja saimme tilan emännältä lämpimät sämpylät aamuksi. Vaikka satama oli melko täynnä veneitä, niin kaupassa oli vähän asiakkaita. Harmi. Toivottavasti toiminta kuitenkin jatkuu..

Kuten tavoitteena oli, sunnuntaina seilasimme Turkuun, Aurajoelle (5h 45min). Matkalla olisi päässyt taas purjehtimaan, mutta reitillä oli ruuhkaa. Veneitä oli kuin jossakin kilpailussa. Kaunis ja aurinkoinen sää oli houkuttanut muutkin veneilijät liikkeelle. Kävimme reissun lopuksi vielä syömässä ja kilistelemässä jokilaivalla, josta hyppäsin junaan ja matkasin takaisin kotiin.

Kuva: Ari Ovaska


Treenit:
ma: -
ti: 3h purjehdus, 1h 30min juoksu
ke: 6h 30 min purjehdus, 50 min juoksu
to: 6h purjehdus
pe: 1h juoksu, 5h purjehdus
la: 7h 30min purjehdus
su: 5h 45min purjehdus, 30min kävely
Yhteensä: 37h 35min

Kiitokset Arille & Tiinalle purjehduksesta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti